Reissukertomus: Leviöiden lumisurffileiri ja -työpaja Pyhä-Luostolla 14.-16.1.2022
12.4.2022
Tammikuun puolessa välissä Leviät suuntasi Pyhälle kuuden seuralaisen voimin Outdoor Artisans:n lumisurffileirille. Leirin aikana suunnittelimme ja rakensimme itsellemme omat lumisurffilaudat, kävimme mönkijän perässä surffaamassa Pyhäjärven jäällä ja viimeisenä päivänä pääsimme vihdoin nauttimaan omien surffilautojen ominaisuuksista Luostotunturin leppoisilla metsäoffareilla.
Viikonloppu aloitettiin perjantai-iltana Antin työpajassa Pyhäjärven pohjoisrannalla. Oman laudan mallin oli jokainen jo suunnitellut kotona ennen reissua, ja Antin ohjauksella pääsimme heti sahaamaan mallimme irti valmiiksi muotoon puristetusta aihiosta kuviosahalla. ”Pienen” hiomisen jälkeen alkoi se hauska osuus - printin suunnittelu. Ensin piirrettiin lyijykynällä, jonka jälkeen taideteokset ikuistettiin polttokolvilla. Taideteoksia oli monenlaisia, niin kuin lautojen muotojakin.
Lauantaina jatkettiin puuhastelua rennolla meiningillä. Koristelun jälkeen lakattiin laudat kolme kertaa ja ruuvattiin teräslenkki kiinni laudan perään karkuremmiä varten. Lakkausten välissä kerettiin myös käydä ulkoiluttamassa Antin surffilautoja järven jäällä. Roikumme mönkijän perässä ja harjoittelimme käännöksiä. Ilta jatkui mukavissa tunnelmissa, rentouduimme yllätyssaunan ja avannon avulla ja teimme porukalla pizzaa!
Viimeisenä aamuna puuttui enää grippi. Jos printit ja lautojen sheipit olivat kaikki erilaisia, niin oli gripitkin. Leikkasimme gripit muotoon ja liimasimme ne kiinni lautoihin. Valmista tuli. Ei muuta kuin kokeilemaan! Hyppäsimme autoihin ja lähdimme Luostolle. Siellä meitä odotti täydellistä puuteria ja sopivan jyrkkiä metsäaukioita.
Viikonloppu oli oikein onnistunut. Laudoilla kurvailu oli leppoisaa, ne kelluttivat hyvin ja pidimme hauskaa yhdessä. Jokaisesta laudasta tuli omanlaisensa ja on kiva tietää, ettei maailmassa ole toista samanlaista. Hyvä tulee, kun itse tekee. Tai ainakin saa sellaista, kun sattuu tulemaan.